Kesätyöntekijöitä tuotannon tehtäviin
Etsimme kesätyöntekijöitä monipuolisiin työnkuviin tuotannon tehtäviin Kankaanpäähän
Kankaanpään yksikkö kaipaa kesätyöntekijöitä osaksi monikansallista työyhteisöä. Tarjoamme mielenkiintoisen työn, kehittyvän ja vastuullisen työympäristön sekä mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä alansa huippuosaajaksi. Tarjolla on tietysti myös huipputiimit ja työkaverit!
Työnkuva
Työt koostuvat mekaanisesta kokoonpanosta tai sähkö-/automaatiokeskusten kalustuksesta ja kytkennästä sekä näitä tukevista ja avustavista toiminnoista. Työssä menestymiselle tärkeintä on motivoitunut, innokas ja työhön tarttuva asenne.
Työllistämme mielellämme alan opiskelijoita, mutta myös alan ulkopuolelta on mahdollista työllistyä. Työnkuvasi määrittyy taustasi ja osaamisesi mukaan.
Missä ja milloin:
Työtä tehdään teollisuusympäristössä siisteissä sisätiloissa Kankaanpäässä. Työtä tehdään linjasta riippuen joko päivävuorossa tai kahdessa vuorossa, joustavalla työajalla.
Työ on mahdollista aloittaa joustavasti kevään/kesän aikana ja työsuhteet jatkuvat sopimuksen mukaan elo-syyskuulle. Kesätyöjakson jälkeen työtilanteen salliessa on halukkailla mahdollista neuvotella työn jatkamisesta kesän jälkeen. Myös opiskelijoilla on mahdollista jatkaa työskentelyä opiskelun ohella osa-aikaisena tai erilaisilla rekrytoivilla koulutuspoluilla kuten oppisopimuksella.
Hakuprosessi
Jätäthän hakemuksesi/ansioluettelosi oheisella hakulomakkeella. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja sovimme töiden aloituksesta aina heti sopivan henkilön löydyttyä. Tietoturvallisuussyistä emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse.
Lisätietoja
Asiakkuuspäällikkö
Milla Hanka
Haku alkaa 21. tammikuuta 2026 ja päättyy 31. maaliskuuta 2026, klo 23.59 (Europe/Helsinki)
Details
Apply by end of: 31.3.2026
Job type: Temporary employment
Location: Kankaanpää (Suomi)
Application instructions
Täytä hakulomake täällä.