Employee stories

Ville – Kesätyöntekijästä myynti- ja markkinointijohtajaksi

Ville Ritakorvelle kävi klassisesti: hän lähti lukion jälkeen opiskelemaan Tampereen teknilliseen yliopistoon, mutta sai ennen valmistumistaan niin hyvän työtarjouksen Promecolta, ettei ehtinyt saada papereita ulos.

Työntekijätarina

Nimi: Ville Ritakorpi

Titteli: Myynti- ja markkinointijohtaja 

Koulutus: Tekn Yo 

Kuinka kauan olet työskennellyt täällä: 13 vuotta 

Lempinimi: Viltsu 

Motto: Keskity olennaiseen, ole luova ja haasta itsesi.

Työ imaisi Kankaanpäässä syntyneen Ville Ritakorven mukaansa koulunpenkiltä. Promecolla Villestä on kasvanut se ammattilainen, joka hän nyt on.   

Ville Ritakorvelle kävi klassisesti: hän lähti lukion jälkeen opiskelemaan Tampereen teknilliseen yliopistoon, mutta sai ennen valmistumistaan niin hyvän työtarjouksen Promecolta, ettei ehtinyt saada papereita ulos. Työpaikka oli tuttu aiemmilta kesiltä, jolloin Ville oli tehnyt yrityksessä kesätöitä. Yhden kesän hän oli tuurannut tuotantopäällikköäkin, ja saanut siinä pestissä hyvän tuntuman töihin ja yritykseen. Niinpä hän päätti tarttua tarjoukseen.  

– Minut pestattiin projektipäälliköksi. Vastasin yhden isomman asiakkaan tuotannosta, aikataulutuksista ja muusta. Ensimmäiseen työhön liittyi paljon opettelua niin työkalujen kuin työtapojenkin osalta. Pääsin nopeasti myös asiakastyöhön kiinni, mikä on toiminut siitä lähtien isona motivaatiotekijänä. Käytännössä työ sisälsi projektien aikatauluttamista ja resursointia, osin hankintaakin, sekä usein myös toimintamme esittelyä asiakkaan edustajille.  

Kasvattavia kokemuksia

Kolmen vuoden jälkeen Villelle tarjoutui mahdollisuus lähteä käynnistelemään Promecon vasta valmistunutta Puolan tehdasta. Puolentoista vuoden kasvattavan kokemuksen jälkeen hän palasi takaisin Kankaanpäähän, mutta tällä kertaa myyntipäällikön tehtäviin.  

– Myynti alkoi kiinnostamaan entistä enemmän Puolassa, jossa pääsin kontaktoimaan uusia toimittajia ja asiakkaita ja tekemään töitä ihmisten kanssa. Työnantaja oli myötämielinen, ja sain muokata työnkuvaani mieleiseksi.  

Välissä Ville kävi tekemässä samoja töitä myös toisessa yrityksessä, mutta kun tehtaanjohtaja otti yhteyttä ja kysyi kiinnostusta palata takaisin, syrjähyppy jäi vajaaseen vuoteen. Ville lähetettiin kollegan kanssa kehittämään toimintaa Puolan tehtaalle, jossa tilanne oli päässyt tulehtumaan. Hän ajoi Development managerin roolissa läpi organisaatiouudistuksen. Kolmessa vuodessa toiminta kasvoi niin, että liiketoiminta tuplaantui.   

– Nuo kolme vuotta kasvattivat minua paljon ammattilaisena. Opin myös paljon siitä, miten ihmiset toimivat eri kulttuureissa.   

Matalan hierarkian yritys

Viimeiset vajaat kolme vuotta Ville on ollut takaisin tutulla Kankaanpään toimipisteellä. Kuukausi Puolasta paluun jälkeen hänet ylennettiin myyntijohtajaksi.   

Yksi Promecon parhaista puolista onkin Villen mukaan suoraviivainen yrityskulttuuri ja joustavuus. Työntekijöitä kuunnellaan ja heidän ajatuksensa ja toiveensa otetaan aidosti huomioon.   

– Promecolla pääsee tekemään sellaisia hommia, missä itse kokee olevansa parhaimmillaan. Sellainen periaatteellinen jarruttelu puuttuu kokonaan ja nopeatkin liikut ovat mahdollisia. Hierarkia on matala ja työntekijät uskaltavat antaa myös kritiikkiä, jos tilanne sitä vaatii.   

Ville antaa esimerkin avoimesta keskustelukulttuurista: Puolan komennuksen aikaan, kun hän oli vielä kehityspäällikön tehtävissä, hän pääsi keskustelemaan johdon kanssa toimialasta, joka ei siinä vaiheessa tuottanut yritykselle järkevää tulosta. Hänen mielipiteitään kuunneltiin ja yhteisten keskustelujen pohjalta toiminta saatiin tuottavaksi.   

– Minulla ei ollut minkäänlaista positiota kyseisiin tehtäviin, mutta esimiehet näkivät, että minulla voisi olla asiasta sanottavaa. Sanoa uskaltaa, koska epäonnistumisista ei rankaista. Päinvastoin kaikkia kannustetaan yrittämään.   

Onnistumiset motivoivat

Myyntijohtajana Villen tyypillinen työpäivä koostuu erilaisista palavereista, sparrauksesta, myynnin kokonaiskuvan hahmottamisesta ja toiminnan kehittämisestä. Myyntitiimissä on 8 työntekijää, joista kaksi Puolassa. Myös Villellä itsellään on 2–3 omaa asiakasta, mikä pitää hänet niin sanotusti ajan hermolla.   

Eniten työssä motivoivat onnistumiset asiakkaan kanssa.  

– Kauppojen syntyminen on pitkä prosessi, johon sisältyy paljon epävarmuutta ja jännitystä. Työn saaminen maaliin on palkitsevaa, samoin kuin asiakkaalta saatu palaute. Epäonnistumiset toisaalta kasvattavat myös.    

Ville rohkaisee hakemaan Promecolle töihin siinäkin tilanteessa, ettei omaa erikoisalaa ole vielä löytynyt. Suoraan koulunpenkiltä tulleena hän tietää, että yrityksessä otetaan vakavasti myös uran alkuvaiheessa olevat tekijät.  

– Meillä tärkeintä on laaja näkemys, kovin syvällistä osaamista mistään erikoisalasta ei välttämättä tarvita. Enemmän vaaditaan leveyttä kuin syvyyttä. Täällä pääsee kehittymään siihen suuntaan, mihin itse haluaa edetä.